Okei.. viimeyön uneni oli aika sekava. Mutta yritän parhaani mukaan selventää sen tänne.
Eli...
Oli tullut jonkinnäköinen sota, tai kotikaupunkimme kuitenkin vallattiin. Oletin, että se kuului jonkinnäköiseen sotaan, vaikka ei ollut mitään tykkitulitusta eikä ydinpommeja yms. Kaikki kaupunkilaiset parveilivat pääkadulla keskustassa, Nordean ja OP:n edessä molemmin puolin katua. Kaikki olivat lähdössä kauhuissaan karkuun. Tietä pitkin ajoi todella monta tummansinistä ja vaaleansinistä autoa ja kaikissa oli tummennetut tuulilasit, ettei ajajaa näkynyt.  Myös muut autojen lasit oli kai tummennettu. Kaikki, jotka lähtivät juoksemaan, ammuttiin. Minä ja ystäväni loikimme autojen kattoja pitkin karkuun Hesburgerille päin. Meitä yritettiin ampua autojen lasien läpi. Myös äitini loikki autojen katoilla, ja todella korkealle. (Kaikki savonlinnassa asuvat lukijat siis tietävät suunnilleen, missä kohdin kaupunkia mennään). Pohdin unessa, että mitä jos lähtisinkin kohti Taidelukiota ja kirkkoa ja menisin piiloon.
Tässä välissä on pieni katko, mutta vissiin kaikki sukulaiseni ja läheiseni selvisivät tulituksesta ja olivat kai jossain vankeina. Ketään ei enää unessa ollut, tuttuja siis.
Sitten olin asunnossa, jossa olin ennen valloitusta asunut. Meillä oli ollut siellä vissiin joku ravintola. Nyt talossa asui aatelisväki, ihan normaaleita ihmisiä. Olin piiloutuneena makuuhuoneeseen, ja minulla oli koirani paitani alla piilossa. Luulin, että olin yksin talossa ja mietin, missähän kaikki mahtavat olla. Ryömin seinän reunoja pitkin lattialla ja pääsin piiloon jonkun sohvan alle niin, että sohvan vieressä ollut sänky peitti minun vartalostani osan. Olin siis periaatteessa sohvan ja sängyn alla puoliksi piilossa, ja raosta joka väliin jäi, näkisi minut kyllä ihan selvästi. Jos sattuisi katsomaan. Sitten huoneeseen tuli nainen, ilmeisesti joku aatelisväen prinsessa tai vastaava. Hänellä oli kaunis sininen mekko ja vaaleat hiukset. Nainen kävi sänkyyn lukemaan, vatsalleen. Huoneeseen tullessaan nainen oli jättänyt makuuhuoneen oven selälleen ja siitä näki suoraan toiseen makuuhuoneeseen, jossa makasi sängyssä tummahiuksinen nainen sekä vaalea mies. Nukkumaan käymässä. Minun naamani oli aivan sänkyyn tulleen naisen vastapäätä, ja odotin hetkeä, kun hän kävisi kiljumaan säikähdyksestä kun huomaisi minut. Näin ei kuitenkaan hetkeen tapahtunut, joten päätin ottaa naisen lukemasta kirjasta kiinni ja pyytää häntä olemaan hiljaa ja huutamatta. (Joo, eihän kukaan varmaan säikähtäisi, jos käsi tulisi sänkyyn ja nappaisi lukemasi kirjan nenäsi edestä, eihän?) Noh, toteutin suunnitelman ja sanoin naiselle "Älä säikähdä, älä huuda, pliis, pliis, pliis" xD Nainen säikähti selkeästi ja lähellä, ettei hän käynyt kirkumaan. Toisen huoneen nainen ja mies olivat nukahtaneet. Minun kanssani samassa huoneessa ollut nainen hipsi laittamaan makuuhuoneen oven kiinni. Sitten en taas muista mitään, mitä seuraavaksi tapahtui.
Mutta jonkin ajan päästä muistan, että tarjoilin tässä samassa paikassa ruokia ihmisille, jotka olivat vallanneet kaupunkimme. Ruokalista oli sama, mitä se oli ollut silloin, kun olin ollut paikassa töissä oman "väkeni" kanssa. Tiesin, että aatelisväki mietiskeli, tapettaisiinko minut. Unessa joku ystäväni oli kai kuollut, koska minä olin kauhean surullinen.

Siihen päättyy kaikki muistamani.. :D