Näin viimeyönä ihan kamalaa unta, jossa pääroolissa oli ystäväni E. Uni oli vielä aika pitkä.
Minulla ja E:llä oli tarkoitus hypätä 6m korkeudesta jaloillemme, se oli jonkinlainen uusi harrastus ja ihan turvallista, jos hyppää tasantarkkaan jaloilleen. Jossain kentällä oli 6m korkea teline, josta meidän piti hypätä. Meillä oli myös violetit viitat selässä. Teline oli kerrossängyn mallinen ja ylhäällä (siinä missä kerrossängyssä olisi patja) oli kaksi parrua pituussuunnassa mistä voi seistä ja mistä hypätään. Toinen oli metallinen ja toinen oli tehty lumesta. E kiipesi lumiselle parrulle ja minä metalliselle. Kaiteina oli rautaristikko jonkin matkaa, että sai otettua tukea. E kuitenkin otti tukea pelkästä lumisesta parrusta kietoutuen sen ympärille käsillä ja jaloilla. Luminen parru halkeili ja se hajosi ja E putosi alas. Hän yritti vielä tarrautua kiinni johonkin, mutta tuloksetta. E kiljui koko matkan alas ja sitten tuli hiljaista..... Minä olin tällävälin tarrautunut rautaristikkoon lujasti ja en voinut katsoa taaksepäin. Näin mielessäni kokoajan sen hetken, kun lumi sortuu ja E putoaa. Näin sen ainakin seitsämän kertaa. Mietin, että en minä voi enää sieltä hypätä, enkä uskalla kavuta alas, kun ystäväni on kuolleena siellä. Yhtäkkiä koko teline oli kerrossänky ja olimme yhdessä vanhassa asunnossani makkarissa. E oli edelleen kuolleena, nyt vaan kerrossängyn alla... Huusin "APUA!" sängystä ja mieheni P avasi makuuhuoneen oven unisena, tuli nostamaan minut sängystä alas ja sanoi: "Ei myö voida nukkua täällä ku tuo ruumis käy haisee." Lähdettiin siis nukkumaan äitini luo, minä edelleen hysteerisenä, että E on meillä kuolleena lattialla enkä soittanut edes poliisia ja ambulanssia. Sitten uni hyppäsi kohtaan, jossa lähdimme autolla ajamaan äidiltäni kotiin päin, tällä kertaa nykyiseen kotiin. Pyysin P:n puhelinta lainaan, että soitan ambulanssin. En saanut millään paineltua numeroita 112. Aina tuli 123, 132 tai 882. Numeroa 1 oli todella vaikea painaa. Sain loppujen lopuksi kuitenkin soitettua hätänumeroon. Hätäkeskuksessa nainen kuunteli asiani, tilasi ambulanssin ja sanoi, että minun kannattaa varautua siihen, että poliisi tutkii minun taskuni, sekä postinkantajan taskut. Kysyin, että miksi myös postinkantajan taskut tutkitaan. Nainen sanoi, että postinkantaja on aina epäilty. Ajoimme kotiin ja näin ikkunasta, että ambulanssi kaartoi pihaan. Avasin oven valmiiksi ja koirani paineli ovesta ulos nuuhkimaan ambulanssia.
Sitten uni hyppäsi taas, olin vanhemmillani ja pohdimme vanhempieni kanssa, että E:n äidille on pakko soittaa. Äitini mies otti tietokoneella videopuhelun E:n äitiin. E:n äiti oli ensin normaali itsensä, mutta äitini mies kertoi suru-uutiset ja E:n äiti sekosi ihan hysteeriseksi (totta kai, kenen äiti ei sekoaisi tällaisessa?) ja E:n veljet pitelivät äitiä aloillaan.
Siihen päättyi uni....
P myös puheli unissaan. Hän heräsi ainakin kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla hän sanoi jotain: "*mumin mumin*.. mie olin ihan varma..." :D ja toisen kerran muminaa en muista, P kuitenkin molemmilla kerroilla nousi ylös kyljelleen toisen käden varaan minun suuntaani. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti