Olen nyt useana yönä nähnyt unia, joista olisi ollut kiva kirjoittaa, MUTTA EN OLE MUISTANUT NIITÄ ENÄÄ HERÄTTYÄNI. Viime yön, tai oikeastaan tämän aamun, unesta muista pätkän:
Olimme ruokapöydän ääressä, minä, kaksi miespuolista serkkuani J ja T, T:n nykyinen ja ex tyttöystävä S ja P ja muita kavereitani, joita en unessa edes nähnyt, mutta heitä kuitenkin oli. J:llä ja T:llä oli yllään samanlaiset punaruudulliset kauluspaidat (mitä ei voisi kummallekaan kuvitella) ja he joivat kahvia samansävyisistä punaisista mukeista. T ja hänen ex tyttöystävänsä P juttelivat läheisen oloisesti eronsa jälkeisistä tapahtumista ja P sanoi, ettei T ole vieläkään oppinut pukeutumaan. Tästä nykyinen tyttöystävä S suuttui.
Muuta en muista unesta, en ole varma heräsinkö vai onko muuten vaan uni jo unohtunut.
Eilen oli pitkästä aikaa työilta, mukavamman pomoni kanssa (naisen, joten ei ihme) :) Tänään työiltamat jatkuvat saman pomon kera, joten kiva päivä ja ilta tulossa. Eilen maistoin ensimmäistä kertaa Burgerpitsaa pekonilla ja se on kyllä hyvää! Suosittelen kaikkia pitsan ystäviä maistamaan!
Huomenna menemme taas tyhjentämään isäni asuntoa, voi juma että kiinnostaaaa... -.- Onneksi on maanantaikin vielä vapaata, joten ei turhaudu vapaapäivä turhaan sitten siihen hommaan.
4 viikkoa ja koulu loppuu! Jee! En malta odottaa että saan kaikki tehtävät alta pois ja pääsen rentoutumaan; eli töihin koko kesäksi!
Nyt aamukahvit tulille ja koiran kanssa sateiseen kevätilmaan aamulenkille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti