15. huhtikuuta 2012

unissa puhumista ja varastettu koira

Hehee, P puheli viime yönä unissaan! Säikähdin ihan kauheasti, kun P nousi kyynärpäänsä varaan ja totesi "Voi vittu, ei tätä saa." ja läimäisi kätensä otsalleen xD HAHAHAHAHA!
P ilmeisesti laitteli autonsa renkaiden kulmia, mitä on jo monta päivää yrittänyt tehdä.
Minä puolestani näin aivan hirveää unta!!
             Olin tyttöserkkuni A:n kanssa heillä, vaikka paikka ei ollutkaan yhtään samanlainen. A:lla on oikeasti koira ja kolme kissaa. Unessa oli sama koira, mutta kissoja oli enemmän, erilaisia ja erivärisiä, sekä oli kaneja. Ulkona oli suuri piha-aitaus, mistä molempien koirat pääsivät helposti loikkaamaan yli. Siinä sitten katseltiin koirien ja muiden eläinten telmimistä ja vein oman koirani sitten A:n luokse sisälle. Lähdimme johonkin. Jonkun ajan päästä ajattelimme, että käydään hakemassa minunkin koirani ulos ja avasimme oven, astuimme sisään.. koiraa ei ollut missään. Tiesimme heti että joku oli käynyt sen varastamassa. Itkin aivan kamalan paljon, kun mietin, miten pientä koiraani pelottaa ja en näe sitä ehkä enää koskaan. Samaan aikaan poliisi sai tietää asiasta, en tiedä soitimmeko poliisille vai miten, mutta kuitenkin. Poliisit sanoivat, että kyseessä on petos ja koira on merkattu lähteväksi veneellä naapurikaupunkiin ja siitä lentokoneella muualle.
Noh, lentokoneessa olikin sitten ihan eri koira, nimittäin espanjanvesikoira. Omanihan on kääpiöpinseri. (kaverillani on espanjanvesikoiria, liekö ne uneeni tulee sieltä?) Olin jo ehtinyt ilakoida että oma pikkuiseni löytyi, mutta ei..
Sitten uneni loppui, kun oma pikkuiseni kurkisti peiton alta kuin kysyen: "joko lähdetään pissille, mamma?" ^^ <3 <3 <3 <3 <3 Mikä huojennuksen tunne kun huomasin kaiken olleen unta.
I love my dog <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti