Eli tänään olen lähdössä Joensuuhun koko viikonlopuksi ja meidän vanhaa pyykinpesukonettamme tulee joku puolen tunnin päästä ostamaan. Totta kai näin tästä yhdistelmästä sitten unta.
Olin pakannut tavaroita Joensuun reissua varten. Tavaroita oli julmetun paljon ja raahasin ne bussipysäkille, joka oli aivan meidän talomme vieressä. (Oikeasti on about 800m?) Odottelin siinä sitten aikani bussia, jota ei kuulu, ja mietin että äitini ja siskoni olivat jääneet meille, vaikka heidän piti lähteä. Sitten tajusin, että ai niin, äiti myy sen pesukoneen ja lähtee sitten. Ja samalla tajusin myös, etten ollut pakannut mukaan mitään hygieniatuotteita, esim meikkejä, hiusharjaa, hammasharjaa, pyyhettä, korkkareita.. Juoksin takaisin kotiin ja etsin nopeasti pussin, johon pakata ko. tuotteet. Aloin pakkaamaan ja mietin outoa ääntä vessasta. Äiti siellä pesi P:n pyykkejä koneella, joka oli myyntiin menossa. Olin ihan että - Mitä helvettiä - tätä tullaan kohta ostamaan. Samassa sitten olinkin vessassa yksinäni pesemässä sitä pyykkiä ja äitini sekä hänen miehensä olivat nukkumassa meidän sängyssämme. ( O.o ) Äiti oli laittanut uuden pesun alkamaan linkouksen kohdasta ja en saanut pesukonetta pysähtymään. Äitini sanoi, että kone syttyy palamaan jos siellä ei vettä ole ja se linkoaa ja olin ihan paniikissa, että nyt sitä ei sitten kukaan osta. Pitikin pestä juuri kun joku tulee sen hakemaan ja nappikin jäi jumiin koneesta!
Siinä se uni taisi ollakin.. :D
Edellisenä yönä näin vaihteeksi unta putoamisesta.. en taaskaan itse pudonnut, vaan joku putosi korkelta ja kuoli.. Olimme vanhan yläasteemme jumppasalissa sirkusesityksessä. Esitystä piti siis koululaiset. Yhdessä numerossa oli tyttö ja poika, ja tyttö hinattiin köydellä tekemään temppuja korkeuksiin. Tytön oli tarkoitus ottaa poikaa kainaloista ja nostaa hänet myös ilmaan. Sitten matkan puolivälissä, jossakin varmaan 4m korkeudessa, tyttö kirkaisi ja poika tipahti maahan jalat edellä. Hyi. Heti tuli mieleen että noniin, sinne menivät sitten jalat ainakin poikki.. (Poika oli vähän kookas, ja muutenkin, kai siinä jalat katkeavat keltä vain...) Sitten joku opettaja tuli kuitenkin siihen eteen, että "tämä on vain nukke" ja nosti pojanretaleen ilmaan. Ja sehän oli nukke. HUH! Hetken kaikki luulivat, että se oli oikea poika. Äitinikin oli katsomossa ja mietin, että hän on niin herkkä tuollaisille, että nyt hän varmaan meni ihan paniikkiin.
joo :D Olenkohan katsonut BB:tä kenties, kun sirkusunia tulee mieleen :D Mutta todella pelottavaa, että tämä on jo toinen putoamisuni vähän ajan sisään.
Tänään tosiaan lähdemme P:n kanssa ajamaan Joensuuhun, P vie minut sinne ystäväni luo. Meidän automme on vähän rikki, joten innolla odotan matkaa, kun takarenkaat voivat lonksahtaa kuulemma paikoiltaan. Se olisi joksenkin epäterveellistä 80-100km/h vauhdissa.... Jos ajamme kolarin ja kuolen, tämä on sitten viimeinen postaukseni... Hopely not.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti