10. lokakuuta 2012

unta unen näkemisestä ja lapsikuoro

Ärsyttävää kun en jaksa päivitellä tänne, vaikka näen unia lähes joka yö ja muistan ne suhteellisen hyvin vielä aamusella. Viime yönä näin kuitenkin unta unen näkemisestä.. tai siis ei se ollut enää yötä, vaan ihan juurikin sitä aikaa aamusta kun sain torkkua vielä 10min. Nämä molemmat unet ehdin nähdä siinä ajassa..
               Näin siis unta, että olin unessa ja näin unessa unta että heräsin klo 9.39. Katsoin aikaa puhelimesta, joka oli kädessäni peiton alla (oikeastikin, että saan herätysäänen nopeasti kiinni) ja mietin, että ei hitto, myöhästyin bussista joka lähti 9.20. Enkä enää ehtisi kouluun ensimmäiselle tunnille. Mietin, kuinka saan jäädä peiton alle nukkumaan ja ajattelin, että onpas koirani jaksanut nukkua pitkät unet kun ei ole herättänyt. Yleensä se herättää minut 8 aikoihin aamulenkille. Unessa tunne oli vielä ihanan autuas, kun tiesin että saan nukkua ja pääsen illalla pelaamaan The Sims 3:sta :DD

Ja sitten heräsin. Kello oli 7.53.. 7 minuuttia aikaa torkkua.. Alkaa toinen uni
                Olin koirani kanssa aamulenkillä. Oli talvi ja kamalan kylmä. Koirallani oli jo talvihaalarit päällä ja minulla vain syksyn ulkoiluvaatteet, ja palelin. Mietin kuitenkin, että hyvinpähän herään sitten, kun paleltaa. Tien laidassa oli paljon lapsia leikkimässä lumivuorella vuoren valloitusta ja ajattelin, että "voi ei, toivottavasti ne eivät tule kaikki samaan aikaan rapsuttamaan koiraani, kun se pelkää lapsia" Yht'äkkiä nämä lapset olivat joukoittain naapuritalon katolla, rivissä ja lauloivat kuorossa todella epävireisesti eivätkä tahtoneet edes laulaa. Heitä opetti mies laulamaan ja punahiuksinen nainen seisoi sivussa katon reunalla laulaen myös. Lapset eivät arvostaneet miehen laulua. Nainen sai heidät vakuuttuneeksi, että mies osasi laulaa ja sitten he lauloivat yhdessä duettoa, jonka aikana lapset muuttuivat väreiksi. Sellaisiksi väreiksi, kun tietokoneen kuvienmuokkausohjelmien väripaletissa, paljon eri värejä päällekkäin neliön muodossa.....
Kuuntelin miehen ja naisen kaunista laulua.

Ööö... mitä?!!?!?!        

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti