Eli, aloitan uudessa työssä, Vakuutusyhtiö Fennialla 13.5. Näin viime yönä unta..
Olin ensimmäistä päivää töissä ja oli perjantai. Olin mennyt töihin klo 12, joka unessa oli oikea töiden alkamisaika. (oikeastihan se on viim. 9.30) Kiertelin työpaikallani ja seurailin johtajaani ja ohjaajaani, ja kyselin kaikkea. Tiesin, että siskoni oli tulossa tekemään jotakin sopimuspapereita, ja minulle sanottiin, että minä olisin mukana tekemässä niitä ja katsomassa, miten homma hoituu. Toimistossa oli kaksi kirjahyllyä, joissa oli Aku Ankkoja, ja sellainen suuuuuuri koostekirja, jossa oli KAIKKI Aku Ankkojen Halloween- sarjakuvat. (Mistä lie tuollainenkin idea tullut uneen..? En tiedä, onko sellaista kirjaa edes. Ja miksi halloween???) Pyysin, saanko lainata sen kirjan. Sitten siskoni tuli toimistolle, ja hän teki ne sopimuspaperit, enkä tainnut olla siinä mukana. Kello oli silloin 13, eli olin ollut töissä tunnin. Lähdin kotiin samalla ovenavauksella kuin siskoni, menin bussiin ja kotiin. Luulin, että työaikani loppuu. Kotona katsoin kelloa 13.30 ja tajusin, että ei helvetti, minun työnihän loppuvat vasta klo 17 jälkeen!!! Miksi tulin kotiin?! Olenko ihan sekaisin?! Sitten puhelimeen tuli viestiä ja FB:n chattiin tuli viestiä johtajalta ja ohjaajalta, molemmilta samat viestit, että: "Kikkailetko sinä meidän kanssamme? Jos olisin tiennyt tämän, en olisi palkannut sinua ollenkaan" tai jotain muuta. Kirjoitin heti takaisin pitkät litaniat, että olen oikeasti todella, todella pahoillani, enkä tiedä miksi luulin työaikani loppuneen, ja että korvaan tunnit, jotka jäi tekemättä. Ohjaajani ymmärsi asian heti unessa, ja kirjoitti takaisin, että johtajakin on leppynyt, ja ymmärsi inhimillisen virheeni. Minä kuitenkin olin edelleen paniikissa, että saan potkut, ja laitoin johtajalle vielä viestejä, miten pahoillani olen ja miten nolo moka, ja miten hävettää! Sitten puhelimeni soi, ja siellä oli joku minun miespuolinen työkaverini ja hän sanoi, että "johtajaa ei oikeasti haittaa. Tule toimiston eteen klo 14.45, käy ostamassa sikspäkki Karhua ja lähdette sitten johtajan mökille. (johtaja on siis nainen) Hän haluaa sinut mukaan osoittaakseen, että ymmärsi kyllä virheen ja häntä se ei haittaa." Lupauduin mukaan, ja sitten tajusin, että ei hitto nyt on perjantai, ja olen lähdössä klo 12 aikaan Joensuuhun! (Kuten tänään oikeasti) Enkä kehdannut enää perua johtajan kanssa mökkireissua...
Sitten uni päättyi. Huh, miten ahdisti unessa ja nolotti tuollainen moka! Mikä ei oikeasti, toivottavasti voi olla edes mahdollista! :D
Näin myös toista unta..
että oltiin P:n kanssa tosi isossa rahapulassa (kuten melkein ollaan). Äitini oli saanut jostain rahaa ja hän antoi minulle jotain 200e käteistä lainaan. Sitten, postilaatikossamme oli nippu rahaa, laskettiin että jotain 600e, pieninä seteleinä, ja ne olivat tädiltäni joku myöhäinen lahja jostakin. Siinä oli reilusti enemmän, mitä äitini antoi, ja mietin, että annanko nyt äidilleni takaisin sen 200e, vai käytänkö kaikki rahat ruokaan ja säästän niitä, ja maksan myöhemmin.
No, olisin totta kai antanut oikeassa elämässä äidille ne 200e takaisin! Mutta unessa taisin silti ne pitää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti